KONEISTAJA
LEVYSEPPÄHITSAAJA
Kone- ja metallialan perustutkinto 120 ov


Tammikuussa alkaa koulutus ylioppilaille ja aikaisemman ammatillisen tutkinnon suorittaneille!


Kiinnostusta tekniikkaan

Alalla sinulta vaaditaan teknistä suuntautumista, kädentaitoja sekä jonkin verran matematiikan osaamista. Huolellisuus ja taito työskennellä ryhmässä ovat välttämättömiä ominaisuuksia alalla menestymiseksi. Metalliteollisuudessa on kysyntää monipuolisen ammattitaidon omaavista työntekijöistä. Yritykset kaipaavat etenkin kielitaitoisia ja yhteistyökykyisiä työntekijöitä, jotka ovat halukkaita jatkuvasti kehittämään ammattitaitoaan työnantajan kouluttamina.

Ammattiopisto Outokummussa voi metallialalla valita joko koneistajan tai levyseppähitsaajan koulutusohjelmaopinnot, valinta tehdään toisen lukuvuoden alussa.
Koulutukset antavat laajat valmiudet erilaisiin kone- ja metallialan työtehtäviin. Valmistuttuasi osaat perustaidot koneistuksesta, hitsauksesta ja asennuksesta ja automaatiosta. Osaat koneistaa manuaali- ja CNC-koneilla, tehdä erilaisia rautarakennetöitä sekä hitsata yleisimmillä menetelmillä. Osaat myös tehdä erilaisia automaatio- ja koneenasennustehtäviä.

Monipuoliset opinnot

Koneistajan koulutusohjelman opintoihin kuuluu mm. materiaali- ja asennustekniikkaa, manuaali- ja NC- koneistusta, mittaustekniikkaa, automaatiotekniikan perusteita, hitsausta ja teknistä piirtämistä.

Levyseppähitsaajan koulutusohjelman opinnoissa on mm. hitsaus-, levy- ja teräsrakennetöitä, asennus- ja automaatiotekniikkaa, koneistusta, tuotanto- ja materiaalitekniikkaa, mittaustekniikkaa sekä teknistä piirtämistä.

Koulutuksen yhteydessä suoritetaan myös tulityö- ja työturvallisuuskortit.

Koneistajan työnkuva monipuolistunut ja keventynyt

koneistaja

Metallialalla automaatio lisääntyy voimakkaasti ja uusin tekniikka on tullut koneistustöihin: ohjelmoitavat työstökoneet, robotit ja automaattiset tuotantojärjestelmät ovat muuttaneet työnkuvaa. Nykyään työ on turvallista, kevyttä ja puhdasta perinteiseen konepajaan verrattuna. Samalla alan työtehtävistä on tullut vaihtelevampia ja haasteellisempia.

Koneistajana valmistat erilaisia koneiden, rakenteiden ja laitteiden osia sekä muotteja ja työkaluja. Suurien sarjojen koneistus tapahtuu tietokoneohjatuilla työstökoneilla ja -keskuksilla. Pienet sarjat ja yksilölliset muotit ja työkalut koneistetaan usein perinteisiä manuaalisia työstötekniikoita ja -koneita käyttäen. Valitset työstettävälle kappaleelle oikeat työvälineet, työstöarvot, työstöjärjestyksen ja kiinnitysmenetelmät. Viimeistelet työstetyt kappaleet sekä valvot, että kappaleet ovat laatu- ja mittavaatimusten mukaisia. Ammattitaidon karttuessa pääset osallistumaan yhä enemmän työvaiheiden suunnitteluun, koneistuksen esivalmisteluun, työvälineiden valintaan ja koneiden ohjelmointiin. Koneistajan työhösi voi kuulua myös huolto-, kunnossapito- ja asennustehtäviä. Koneistajana sijoitut pääasiassa metalli-, sähkö- ja muoviteollisuuden työkalu- ja tuotevalmistustehtäviin.

Levysepäksi tai hitsaajaksi

Levyseppä-hitsaaja on metalliteollisuudessa yleinen ammatti, jossa työtehtävät ovat monipuolisia ja vaativia. Ohjelmoitavat levytyökoneet ja hitsaustyön automatisointi ovat tehneet levyseppähitsaajan työstä kevyemmän ja turvallisemman. Levyseppähitsaajat käyttävät työssään manuaali- ja tietokoneavusteisia levytyö- ja hitsauslaitteita kunkin työn piirustusten mukaisesti. Levyseppähitsaaja voi työelämässä erikoistua levysepäksi tai hitsaajaksi omien taipumustensa mukaisesti. Työ edellyttää levytöissä käytettävien materiaalien ja niiden ominaisuuksien tuntemista. Levyseppähitsaajana sinun on myös osattava levyleikkurien, särmäyskoneiden ja polttoleikkauslaitteiden ohjelmointi. Sinulla on tunnettava keskeiset hitsauksen laatunormit ja toimittava työturvallisuusohjeita noudattaen. Lisäksi tarvitset piirustustenlukutaitoa, työvälineiden sekä erilaisten levyjen käsittely- ja liitosmenetelmien hallintaa. Työpaikkoja levyseppähitsaajille tarjoavat ohut- ja vahvalevy- sekä teräsrakenteita valmistavat yritykset.

Pääsyvaatimukset

Koulutuksen laajuus on 120 opintoviikkoa.
Elokuussa alkavan koulutuksen pääsyvaatimuksena on peruskoulun suorittaminen. Aloituspaikkoja on myös ylioppilaille, jolloin koulutusaika on lyhyempi.

Tammikuussa aloitamme koulutuksen ylioppilaille ja ammatillisen tutkinnon suorittaneille. Hakulomakkeen voi tulostaa sivun alareunan linkistä!

Lisätietoja:
Seppo Nykänen
Puh 013 244 3944
GSM 050 597 1895


[3.12.2008 12:49]
   
© 2002-2010 Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä