|
Lintujen rengastuskurssi järjestetään tammikuun lopussa.
Tutustu lyhytkurssitarjontaan
Koulutus kestää kaksi vuotta ja tutkinnon laajuus on 120 ov. Koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja jokaiselle tutkinnon suorittajalle voidaan laatia henkilökohtainen opintosuunnitelma, joka ottaa huomioon opiskelijan työ- ja elämäntilanteen sekä aiemmin hankitun ammattitaidon. Vain tutkintotilaisuuksiin osallistuminen on pakollista.
Luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon suorittaneella on laaja-alaiset valmiudet ja perustiedot alan eri työtehtäviä varten. Hän ymmärtää oman työnsä merkityksen osana alan ympäristövastuullisuutta ja luonnon monimuotoisuutta edistävää toimintakenttää. Keskeisimpiä ammatillisia perustavoitteita ovat hyvä peruslajintuntemus, ekologisten vuorovaikutusten ymmärtäminen, maastotyöskentelyn taidot, ympäristölainsäädännön tuntemus, kestävän kehityksen mukainen toiminta, suullisen ja kirjallisen viestinnän taidot sekä asiakaslähtöisyys ja yrittäjyys.
Ympäristöalan koulutusohjelmasta valmistunut toimii maaseudun ja taajamien ympäristönhoidon, -huollon ja kunnostuksen sekä ympäristöneuvonnan työtehtävissä. Luonto- ja ympäristöalan työpaikat ovat erilaisten yhteisöjen ja yritysten ympäristötehtävissä. Osa toimii myös yrittäjinä. Ympäristönhoitaja voi sijoittua esimerkiksi erilaisiin alueellisten ympäristökeskusten koordinoimiin hankkeisiin, vesistöjen ja luonnonsuojelualueiden kuntoutuksen, hoidon ja suunnittelun kenttätyöhön, maisemanhoitotyöhön, tutkimusaseman kenttätyöhön sekä ympäristö-, koulutus- ja valistustyöhön. Lisäksi taajamaympäristöjen toimenpiteistä esimerkiksi jätehuollon ja yhdyskuntatekniikan työtehtävät, virkistysalueiden luonnonhoitotyöt sekä arvokkaiden rakennuskokonaisuuksien hoitotyöt soveltuvat ympäristönhoitajan tutkinnon suorittaneelle.
Tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin.
Tutkinto koostuu seuraavista osista:
Pakolliset osat
Kestävällä tavalla toimiminen 30 ov Ympäristön hoitaminen 20 ov
Valinnaisia osia
• Ympäristön tilan selvittäminen • Luontoselvitysten laatiminen • Uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen • Perinnemaisemien kunnostaminen ja hoitaminen • Luonnonsuojelualueiden kunnostaminen ja hoitaminen • Vesistöjen kunnostaminen ja hoitaminen • Jäte- ja kierrätysneuvonta • Ympäristöä säästäviin kulutusvalintoihin ohjaaminen • Lintujen rengastus, tutkimus ja suojelu
Opetus järjestetään samassa yksikössä luonto-ohjaaja- ja erä- ja luonto-opaskoulutuksen kanssa, mikä tuo tavallista enemmän valinnanmahdollisuuksia.
Alla on joidenkin aihepiirien tarkempia kuvauksia:
Lintujen rengastus, tutkimus ja suojelu
Perinneympäristöjen kunnostaminen ja hoitaminen
Luontoselvitysten laatiminen
Vesistöjen kunnostaminen ja hoitaminen
Koulutus on aikuiskoulutusta ja se on suunnattu lukion tai ammatillisen tutkinnon suorittaneille. Tärkeimpiä valintaan vaikuttavia seikkoja ovat motivaatio ja soveltuvuus, sosiaaliset taidot sekä riittävä psyykkinen ja fyysinen terveys.
Hae vapaamuotoisesti sähköpostitse juha.miettinen[at]pkky.fi tai lähettämällä Juha Miettiselle osoitettu hakemus osoitteeseen Pohjois-Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahti, Niittylahdentie 297, 82220 Niittylahti.
Hakijat kutsutaan haastatteluun.
Opinnot ovat monimuoto-opintoja ja ne toteutetaan opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti. Uusi ryhmä alkaa tammikuussa. Tiedustele myös jatkuvan haun mahdollisuudesta.
Juha Miettinen p. 050 547 4384, juha.miettinen[at]pkky.fi
Pasi Ruohtula p. 050 536 4985, pasi.ruohtula[at]pkky.fi
[14.12.2011 12:54]
|